Tarkkailun aikajana

Gazan konfliktista tarkkailijavaltioon

Saavuin maahan hetkenä, jolloin kukaan ei osannut sanoa, mihin suuntaan Gazan ja Israelin välinen tilanne tulee kehittymään. Tel Avivin lentokentällä kuhisi kansainvälistä mediaa ja televisiokameroita. Jossain vaiheessa joku kysyi, olenko osa pressiä ja vastasin: en ole. Olin tullut paikalle ihmisoikeustarkkailijana, joka ei juokse uutisten perässä, vaan kertoo tarinaa hitaammasta konfliktista, jossa ei aina käytetä pelkkää fyysistä väkivaltaa. Olin saapunut globaalin uutisoinnin polttopisteeseen, mutta tehtävänäni ei ollut niinkään mediatyö kuin läsnäolo ja pitkäjänteinen kenttätyö ja kentältä raportointi. Alta alkaa ihmisoikeustarkkailijan työni aikajana.

18.1. Välillä joutuu todistamaan, kuinka puolikas kylä tuhotaan maan tasalle. Eilen Hammamat Al Malehista, joka sijaitsee Ottomaanien aikaisen kylpylän kupeessa tuhottiin kodit 10 perheeltä sekä 600 lampaalta. Kylä sijaitsee pohjoisessa Jordanlaaksossa, vuonna -73 Siinailta siirretyn sotilastukikohdan vieressä. Paimentolaiset siviilit ja lampaat muodostavat ilmeisesti liian suuren uhan israelin puolustusvoimille. Tuhoamisen aikana tie oli suljettu medialta, järjestöiltä ja siviileiltä. Pääsimme paikalle päivää myöhemmin.

 

tuho5

tuho4

tuho2

tuho24

tuho1tuho29tuho9tuho12tuho15  tuho13  tuho11tuho10tuho22 tuho8tuho25tuho7

tuho17

tuho18

tuho26

tuho14

tuho16

tuho20

tuho3

_____

15.1. Viimeinen kuukausi on pitänyt sisällään jatkuvasti kasvavaa siirtokuntalaisväkivaltaa. YK:n jäsenäänestys ja tulevat israelin parlamenttivaalit provosoivat molemmat osaltaan kärjistämään tilannetta. Henkilökohtaisesti olen kamppaillut suuren dilemman kanssa: mitä tehdä kun alkaa tapahtumaan niin paljon, että aikaa jää ainoastaan pakollisten raporttien ja uutiskirjeiden kirjoittamiselle? Olen Länsirannalla ihmisoikeustarkkailijana ja tilanteen dynaamisuuden vuoksi kiireisyyttä on vaikea ennakoida. Onneksi kaikki, mitä teemme on dokumentoitu äärimmäisen hyvin. Nyt on jälleen hetkellisesti hiljaista, joten aikajana alkaa jälleen täyttymään. Jälkikäteen kai parempi kuin ei milloinkaan.

_____

14.12. The Guardian kirjoittaa israelin äärinationalistisen ulkoministerin Daniel Liebermanin eron aiheuttavan liikahduksen maltillisempaan suuntaan Israelin sisäpolitiikassa ja suuren muutoksen maan oikeistossa. Israelilainen Jerusalem Post arvioi Liebarmanin puolueen saavan seitsemän paikkaa vähemmän tammikuussa järjestettävissä vaaleissa. Länsirannan kannalta uutiset ovat äärimmäisen pieni liikahdus positiiviseen suuntaan, jos mihinkään. Oikeiston orkestroima turvallistamisdiskurssi ja aggressiivinen siirtokuntapolitiikka, johon tosin lähes koko israelin poliittinen johto osallistuu puoluekannasta riippumatta, ajaa Palestiinalaisia jatkuvasti tiukemmalle ja tiukemmalle. Siirtokunnat laajenevat ja aiheuttavat kasvavaa kitkaa ja väkivaltaisia tekoja Länsirannalla (UNOCHA:n julkaisu aiheesta). Yksi ongelma on se, että siirtokunnat katkaisevat palestiinalaisilta yhteyksiä toisiinsa, muuttavat maantiedettä ja palestiinalaisten nuorten käsitystä maastaan ja sen historiasta (ks. esim. kirjoitukseni 12.12.)  ja toinen suora ongelma on siirtokuntalaisväkivalta, joka saa mitä erilaisempia muotoja sadon tuhoamisesta suoraan fyysiseen väkivaltaan.

Yanounin kylän jossa asumme, on piirittänyt Itamarin siirtokunta, joka tuottaa mm. valtaosan israelin sisämarkkinoilla myytävistä luomukananmunista. Yanounin mailla sijaitsevaa vihreää luomukanalaa on vaikea välttää, sillä sen näkee heti ensimmäisenä aamulla ovesta ulos astuessaan. Itamarin asukkaat ovat yleensä näyttäneet presenssiään ajelemalla Yanounin ainoalla tiellä yliampuvan valkoisilla maastoautoillaan. Päiväsaikaan tietysti, sillä siirtokuntalaiset näyttävät pelkäävän arabeja, vaikka asuvatkin heidän välittömässä naapurustossaan. Illalla tapahtuu tosin jotain aivan muuta. Kello kymmeneltä suurin osa kyläläisistä on kotona viettämässä iltaa ja ainoastaan lapset, joilla alkaa vapaa koulusta, ovat ulkona pelaamassa jalkapalloa. Yhtäkkiä he havahtuvat kahden aivan uudenlaisen hahmon läsnäoloon: Itamarilaisista kaksi on laskeutunut kukkulan huipulta sijaitsevasta siirtokunnasta alas Yanouniin ratsain. Kylän pormestarin Rashidin mukaan siirtokuntalaiset eivät ole ikinä aikaisemmin tulleet kylään niin myöhään, eivätkä ainakaan hevosten selässä. Koetan kovasti pohtia uuden taktiikan merkitystä. Oliko tämä kahden yöllisen ratsastajan päähänpisto yksinäisten lapsien pelottelemiseksi, vai onko Itamarilaisista tullut pelottomampia?

_____

12.12. Edellisenä päivänä Israelin armeija tekee iskun Addameerin, palestiinalaisille lakiapua tarjoavan toimiston konttoriin. Addameer hoitaa parhaillaan mm. läheisestä Qaryutin kylästä kansainvälisenä ihmisoikeuksien päivänä, keskellä yötä pidätettyjen nuorten miesten oikeusjuttuja. Mitään syytä pidätyksille tai pidätyksille ei annettu. Palestiinalaiset jaksavat miehityksen keskellä naureskella israelin turvallisuusretoriikalle, jolla oikeutetaan suurin osa Länsirannalla tapahtuvista pidätyksistä ja viljekysmaiden haltuunottamisista. Tällä kertaa ihmiset ovat tuohtuneita. On vaikea ymmärtää, minkälaisen turvallisuusuhan lakiasiaintoimisto israelin valtiolle aiheuttaa.

Olemme Nablusissa An Najahin yliopistossa vierailemassa UNESCO Chairissa työskentelevän Anna Sandersin luona. Anna on amerikkalainen juristi, joka tutkii työkseen palestiinalaisten pääsyä koulutukseen niin rakenteellisesti, kuin fyysisesti. Palestiinan yliopistojärjestelmä perustettiin nykyiseen muotoonsa vasta 1970-luvulla, sillä ennen miehitystä ei ollut varsinaisesti tarvetta maan omalle sisäiselle yliopistolaitokselle. Annan mukaan järjestelmä ei ole koskaan varsinaisesti päässyt jaloilleen, sillä Israel on aina aika-ajoin tehnyt opiskelusta hankalaa mm. rakentamalla tarkastuspisteitä kampuksien suille, joka on fyysisesti estänyt ihmisten pääsyn koulutukseen. Israelin mielestä yliopistot ovat poliittisen toiminnan ja kokoontumisen keskuksia, joka onkin ollut totta aina vuoteen 2007 asti, jolloin poliittsesta toiminnasta alkoi tulla vaarallista kampuksilla Länsirantaa hallinnoivan Fatahin ja Gazassa valtaa pitävän Hamasin välisten erimielisyyksien vuoksi. Osa nuorista yliopistossa opiskelevista miehistä on joutunut vankilakierteeseen poliittisen aktiivisuutensa vuoksi, joka puolestaan on johtanut lähes vanhan järjestelmän mukaisiin suomalaisiin opiskeluaikoihiin: seitsemään, kahdeksaan tai yhdeksään vuoteen. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin toinen. Vuodesta 2007 lähtien Palestinian Authority on koettanut hallita opiskelijapolitiikkaa ajaen sen henkihieveriin. Aktiiveja on pidätetty ja usein samat henkilöt ovat istuneet ensin israelin vankiloissa, jonka jälkeen heidät on lähes suoraan laitettu palestiinalaisten telkien taakse. Palestiinassa on vaiettu ongelma: sen omat poliisivoimat ovat usein jopa israelin puolustusvoimia brutaalimpia otteissaan. An Najahin yliopistossa politiikka näkyy ainoastaan lipuissa ja kuuluu kuiskauksissa. Annan mukaan n. 70% nykyisitä opiskelijoista ei koe äänestämistä tärkeäksi. He olivat lapsia toisen intifadan aikaan ja heille politiikka, demokratia ja ihmisoikeudet ovat usein vitsi. Lähes päivittäin kuulen opiskelijoita edeltävän sukupolven edustajilta huolen siitä, minkälainen tulevaisuus on valtiolla, jonka tulevat johtajat kokevat tulleensa huijatuiksi ja petetyiksi joka taholta. Palestiinalaiset nuoret eivät muista siirtokuntien arabiankielisiä nimiä, eikä heillä ole minkäänlaisia muistikuvaa siitä, minkälainen LÄnsiranta oli ennen siirtokuntia. Kun ennen tarvittiin Isrealia murentamaan opiskelijoiden usko tulevaisuuteen, niin nyt näyttää siltä, että palestiinalaiset tekevät sen itse.

_____

10.12. Yksi, kaksi, kolme… yli viisisataa palestiinalaista kasvihuonetta kiistellyssä Jordanlaaksossa. Kansainvälisenä ihmisoikeuksien päivänä EU ottaa vastaan Nobelin rauhanpalkinnon. Olemme todistamassa valitettavan harvinaista näkyä palestiinalaisen viljelijän, Qaisin tilalla. Qais ei ainoastaan ole yksi niistä harvoista palestiinalaisista, jolla on pääsy Jordanlaakson viljelyskelpoiselle maalle, mutta hänellä on myös rahaa ostaa vettä Israelilta, joka kontrolloi 95% alueen vesivaroista. Jordanlaakso kattaa kolmanneksen Länsirannasta. Israel on miehittänyt sitä -67 miehityksen alusta asti ja tällä hetkellä n. 78% Jordanlaakson hedelmällisestä alueesta on kokonaan Israelin armeijan kontrollissa. Herkistyin kyyneliin viimeistään basilikahuoneessa, jonka mystisessä vesihöyrysumussa yrtin tuoksu ja vihreys täyttävät aistit. Qais on ylpeä tilastaan ja hän puhuu kasviksistaan sekä busineksestaan suurella hellyydellä. Hänellä on lisenssi viedä yrttejään ja paprikoitaan niin Israelin puolelle, kuin Jordaniaan.  Qais on kuin kuka tahansa viljelijä missä tahansa päin maailmaa. Hän on niin normaali, että herkistyn. Kun poikkeustilasta on tullut normi, on normaaliuden kohtaaminen häkellyttävää.

516

517

518

519

520

521walk

Qais paprika    paprika-israel      qais in the basil fog

qais_kurkku

traktori

_____

9.12. Israelin media analysoi Hamasin eilisten syntymäpäiväjuhlien antia ja spekuloi, mihin suuntaan puolueen kehitys tulee menemään. Eilisissä juhlissa nähtiin myös Länsirannan valtapuolueen, Fatahin kannattajia, joten puheet Hamasin ja Fatahin välien lämpenemisestä saattavat pitää paikkansa. Useat ihmiset, joiden kanssa olen viimeviikkoina puhunut, ovat vakuuttaneet olevansa äärimmäisen turhautuneita Hamasin hampaattomuuteen ja vakuuttaneet äänestävänsä Fatahia seuraavissa vaaleissa. Vaikka useimmat vakuuttavat olevansa rauhan kannalla ja aseellista voimankäyttöä vastaan, niin heidän mielestään Hamas saavuttanut paljon onnistuessaan ajamaan siirtokunnat ulos Gazasta.
Olen tänään suojelevan läsnäolon vuorossa. Tämä tarkoittaa sitä, etten huristele ympäri pohjoista länsirantaa kuskimme Ghassanin kyydissä, vaan tarkkailen lempeässä valossa lepäävää Yanounin kylää ja laaksoa. Pidän ääreisnäön rajalla myös silmällä sadan metrin päässä sijaitsevaa Itamarin siirtokunnan etuvartiota, jossa näyttää tänään käyvän kuhina. Valkoisia avolava-autoja ja armeijan Jeeppejä näkyy suhaavan Outpost 777:n enemmän kuin normaalisti. Jossain vaiheessa laaksossa olevalla pellolla alkaa näkyä liikettä. Kolme ihmistä tutkii maata kuin miinoja etsien. Koska pari viikkoa sitten löysimme kyynelkaasupatruunan tieltä, jossa pääosin kulkee lampaita, päätän mennä paikalle tarkastamaan tilanteen. Vastaani ajaa auto, joka kääntyy Itamarin etuvartioon johtavalta tieltä. Minulle on opetettu, että siirtokuntalaiset ajavat uusilla avolava-autoilla ja tämä on juuri sellainen. Väri on tosin vihreä, eikä valkoinen. Vedän syvään henkeä ja valmistaudun ensimmäiseen kohtaamiseeni Itamarilaisen kanssa. Hapuilen taskustani puhelinta ja pidän sormea kameran liipasimella. Auto ajaa viereeni ja kuskin paikalla hymyilee Ibrahim, Ala-Yanounissa asuva englanninkielen opiskelija. Hän kertoo saaneensa auton ystävältään lainaan ja tarjoaa kyytiä. Vakuutan nauttivani kävelystä ja jatkan matkaani pellolla kyykkieiven ihmisten kohdalle. Kysyn onko kaikki hyvin ja mitä he etsivät. Tryffeleitä, vastaavat miehet. Hymyilen, heilutan kättäni ja jatkan matkaa. Poikkeustilassa eläessä ei koskaan voi olla varma mistään.
_____
8.12. Hamas juhlii 25-vuotis syntymäpäiviään Gazassa. Olemme menossa toisenlaiseen tapahtumaan. Kyseessä ei varsinaisesti ole kekkerit, vaan hämmentävä peli, jota siirtokuntalaiset pelaavat palestiinalaisten kanssa. Sapatti on viikoittainen piikkii siirtokuntaväkivallassa Länsirannalla. Lauantaisin liian monet siirtokuntalaiset pukeutuvat parhaimpiinsa, käyvät synagogassa ja alkavat tämän jälkeen leikkiä ”kiusaa palestiinalaista”. Tai tältä se ainakin vaikuttaa etäältä tarkasteltuna. Läheisessä Urifin kylässä siirtokuntalaiset ovat hyökkäilleet kylään lauantai-iltapäivisin aiheuttaen viikkoittaisen kissa ja hiiri -pelin, jossa siirtokuntalaiset ensin seisovat kukkulan päällä ja uhittelevat. Sen jälkeen he laskeutuvat lähelle kylän reunaa, mutteivat tule sisään kylään ennen kuin israelin asevoimat antavat heille eturintaman tukea kyynelkaasupatruunoin ja kumiluodein. Usein nämä tilanteet päättyvät palestiinalaisten kivien heittelyyn ja nuorten palestiinalaismiehien pidätyksiin. Viime viikonloppuna tilanne kärjistyi jälleen niin pahasti, että armeija katsoi parhaaksi pidättää pari nuorta miestä: 14 vuotiaan Yassidin ja 15 vuotiaan Ihmedin.
Usein kivet lentävät väkijoukosta, joka hajaantuu nopeasti. Armeijan on mahdotonta saada selville, kenen kädestä murikat ovat lentäneet, joten he muodon vuoksi pidättävät jonkun. Näin kävi myös viime viikolla. Viime lauantain pidätyksissä lystikästä on se, että pidätetyt pojat olivat ulkona hengailemassa kylän länsipuolella, kun kahakat tapahtuivat kylän länsipuolella. Itäisessä Urifissa ihmiset osaavat myös odottaa välikohtauksia ja olin eilen todistamassa absurdia näytelmää, jota roolittivat IDF, siirtokuntalaiset, media, kourallinen nuoria miehiä ja palestiinalainen puutarhuri, joka oli päättänyt istuttaa taimensa keskelle kahakkaa. Länsipuolen pojat olivat ilmeisesti liian huonosti varautuneita, eivätkä juosseet armeijaa karkuun, joten heidät oli helppo pidättää. Tapaamamme Yassid kertoi, että ensin häntä hakattiin ympäri kehoa, jotta hän olisi tunnustanut kivien heittelyn. Kun tunnustusta ei kuulunut, hänet kuljetettiin armeijan jeepillä ensin läheisen It Haran siirtokuntaan ja sen jälkeen Huwaran sotilastukikohtaan, jossa häntä yhä kuulusteltiin kahdessa eri paikassa. Ilmeisesti Yassidia vastaan ei voitu nostaa mitään syytteitä, joten hänet vapautettiin viiden tunnin kuluttua. Hän ei saanut mitään syödäkseen, eikä hän koko aikana päässyt käymään vessassa. Pidätyksen vuoksi Yassid on nyt israelin kirjoissa epäilyttävänä henkilönä ja pidätys vaikuttaa koko hänen tulevaisuuteensa. Jos hän esimerkiksi haluaa lähteä opiskelemaan ulkomaille tai hankkia työpaikan israelin puolelta, ei hän toden näköisesti tule saamaan lupaa kumpaankaan.
yassid2
                                           Yassid kotitalonsa pihalla.
Viime lauantain yhteenottoa voisi kuvailla Israelin armeijan puolelta myös ylimitoitetuksi. Yassidin ystävät keräsivät lauantain jälkeen sangoittain kyynelkaasupatruunoita ja äänipommmien hylsyjä. Nuorten miesten pidätykset ovat Länsirannalla ovat osa miehityksen rakennetta ja suuri uhka tulevaisuuden rauhalle. Paikallinen kontaktimme Abu Mahmud ja Yassidin isä ovat molemmat samaa mieltä. Nyt on viimeisiä hetkiä saavuttaa rauha. He molemmat ovat eläneet koko elämänsä miehityksen alla, mutta heitä ei nuorina miehinä kohdeltu yhtä rajusti. Nykynuoret kohtaavat jatkuvasti koventuvia otteita ja väkivaltaa, eikä heidän halustaan rauhaan Israelin kanssa ole enää takeita. Lapset leikkivät pommien hylsyillä ja oppivat pienestä asti pitämään sotatilaa ”normaalina”.
pojat ja pommi2
pojat ja pommi1
_____
7.12. Helsingin Sanomat julkaisee pääkirjoituksessaan presidenti Martti Ahtisaaren sekä Irlannin ex-presidentti Mary Robinsonin kannanoton Israelin siirtokuntatuotekaupan ja kahden valtion mallin välisestä ristiriidasta. Olen riemastunut. Lanseerasimme keväällä EAPPI:n kanssa Alkuperä merkkaa kampanjan suomessa, jonka päämääränä on saada kaikki Israelin siirtokunnista tulevat tuotteet merkityiksi oikealla alkuperämerkinnällä: tuotettu Israelin siirtokunnissa. Tunnen työllämme olevan merkitystä.
Olen Jerusalemissa harvinaisena vapaapäivänä. Saan aivan itse suunnitella itselleni päiväohjelman. Olin miettinyt kirjoittamista, artikkelien aiheiden muokkaamista, potentiaalisten tulevaisuuden projektien pohtimista. Kaikkea hyödyllistä ja työhön liittyvää. Aamulla kuitenkin tunnen kapinahengen nousevan: tänään en aio kirjoittaa, en tehdä mitään tuottavaa. Olen kaupunkilainen, joka on lomalla kaupungissa Yanounin lammaslaumojen keskeltä ja aion tehdä kaupunkilaisia asioita.
Kaupunkielämän yksi suurimmista iloista on vuorokauden venyvyys. Kun vuorokausirytmi on liitetty sähkövaloon, on melko sama herääkö kahdeltatoista vai kuudelta aamulla. Päädyn ensimmäiseen ratkaisuun ja olen myöhässä lomapäivästäni, kaupunkilaista myöskin tämä. Myöhässä oleminen.
Jerusalem on kaupunki, joka on tehnyt minuun syvän vaikutuksen. Se on sekoitus aggressiivista siirtokuntapolitiikkaa, tuhansia vuosia vanhoja paikkoja, nimiä, joita suurin osa länsimaalaisista on kuullut vähintään koulun joulukuvaelmien yhteydessä ja ihmisiä. Arabeja, juutalaisia, kansainvälisiä järjestöihmisiä, aktivisteja ja turisteja. Sekulaareja ja suuremman pyhyyden kokevia. Jerusalem on intensiivinen. Intensiivisen siitä tekee ihmiset, joista jokaisen elämän tarkoitus tuntuu olevan olla tässä paikassa juuri tänä hetkenä. Ovat he kristittyjä turisteja, jotka vetävät ristiä Jeesuksen jalanjäljissä pitkin Via Dolorosaa, ultraortodoksijuutalaisia karvahatuissaan, elintilastaan taistelevia Itä-Jerusalemin asukkeja, sekulaareja israelilaisia baareissa tai palestiinalaisia alkoholituotteita tarjoilevissa baareissa istuvia ihmisoikeuksien puolustajia. Kaupunkilainen päiväni vie minut yhteen pisimpään yhtäjaksoisesti jatkuneeseen mielenosoitukseen.
wib wib2
Women in Black on jatkanut hiljaista ja väkivallatonta mielenosoitustaan vuodesta 1988. Ensimmäistä intifadasta lähtien mielenosoittajat ovat seisoneet kyltteinensä viikoittain julkisilla paikoilla  oikeudenmukaisen rauhan puolesta. Länsirannan miehitys on jatkunut 45 vuotta, Women in Blackin mielenosoitus 24. Mielenosoittajien hiukset ovat alkaneet harmaantua, mutta miehitys jatkuu ja siirtokunnat kasvavat tuottaen yhä enemmän ja enemmän tuoreita herkkuja eurooppalaisiin keittiöihimme. Jätän mielenosoitukseen ja lähden elokuviin. Ostan matkalla arbikauppiaalta mansikoita. Kysyn alkuperää ja mies sanoo: Palestine. En saa selville, ovatko mansikat arabiviljelmiltä vai juutalaisilta.
_____
6.12. Itsenäisyyttä ja itsenäisyyttä. Kilistelemme entisen EAPPI-kollegani ja ystäväni Lean kanssa punaviinilaseja Jerusalemissa. Olemme juuri jonottaneet yli tunnin Galandian tarkastuspisteellä pääsyä Jerusalemiin yhdessä Ramallahista yliopistosta palaavien opiskelijoiden kanssa. Helsingissä kommentoidaan parhaillaan linnan pukuloistoa. Koetamme selventää miehityksen sumentamia aivojamme. Lea on seuraavana aamuna matkalla pommitettuun Gazaan. Minkälainen loistokkuus siellä mahtaa odottaa?
_____
5.12.
____
4.12. Suomi on liittynyt israelin nuhtelijoiden joukkoon siirtokuntien laajentamispäätöksessä. Parempi jälkijunassa kuin ei milloinkaan.
Pohjoisella Länsirannalla ja etenkään Jordanlaaksossa siirtokuntien rakentaminen ei ole ollut pelkästään pääministerien tai knessetin julkisista päätöksistä kiinni. Sain tänään kaksi erilaista tarinaa siirtokuntien laajenemisesta ja synnystä. Ensimmäisen kuulin ja toisen koin. Tässä tulee ensimmäinen: Läheisen Qusran kylä on kärsinyt väkivaltaisten siirtokuntalaisten hyökkäyksistä tihenevää tahtia viime vuosina. Qusran vasta valittu pormestari Abdul Odih kertoi, että niin kyläläset kuin israelin viranomaiset pystyvät tunnistamaan ja nimeämään 4-8 siirtokuntalaista, jotka ovat useimmiten väkivaltaisuuksien takana. Nämä ongelmien aiheuttajat ovat muuttaneet Tel Avivista, jossa he ovat useaan otteeseen joutuneet tekemisiin poliisin kanssa. Jossain vaiheessa he ovat päättäneet siirtyä Länsirannalle rauhaan. Ensin he varastivat palestiinalaiselta aasin, sen jälkeen muutaman dunamin maata ja lopuksi joitakin lampaita ja kas näin: heillä oli siirtokunta pystyssä. 
Toisesta tarinasta on vedetty vähemmän mutkia suoriksi ja sen ajatteleminen kylmää sielua, ja sateisen talven alkaessa myös ruumista. Lähtiessämme Abdulin luota kuskimme Ghassan sai puhelun kännykkäänsä, jonka soittoääni on hilpeä yhdistelmä eurodiskoa ja psykedeliaa. Täydellinen alkusoitto siirokuntalaisväkivallalle, kyynelkaasutukselle, pidätyksille tai talojen tuhoamisille. Tällä kertaa oli kyse viimeisestä. Ajoimme tuhoamispaikalle vauhdilla, josta Räikkönenkin olisi ylpeä, mutta armeija oli ehtinyt jo lähteä jättäen jälkeensä kasan betonia, harkkoja ja metallinpalasia, jotka vielä hetki sitten olivat muodostaneet talon. Kasan päällä käveli Abdul Maruf, paimentolainen ja maanviljelijä. Hänen vaimonsa, kolmen lapsen äiti, istui maassa talosta pelastetun huonekalukasan vieressä. Armeija oli puoli tuntia aikaisemmin saapunut Länsirannan israelilaisen siviilihallinnon edustajien kanssa paikalle ja kertonut aikovansa tuhota perheen kodin. Abdulin talon vuosia sitten annettu tuhoamismääräys oli parhaillaan oikeuden käsiteltävänä, joten armeijalla ei ollut oikeutta tuhota taloa ilman lopullista päätöstä, mutta joukon komentaja oli todennut että tällä kertaa hän on oikeus. Abdulin perhe sai erikoiskohtelua. Muutama sotilas kentoi heidän tavaransa ulos ennen, kuin puskutraktori ajoi rakennuksen kumoon. Yleensä perheet saavat n. 15 minuuttia aikaa tyhjentää talonsa itse. Mitään syytä talon tuhoamiselle ei annettu.
Alue kuuluu pohjoiseen Jordanlaaksoon, jossa israelin puolustusvoimat pitävät säännöllisesti sotaharjoituksia. Sotaharjoitusten tieltä evakuoidaan palestiinalaisia, jotka usein pääsevät palaamaan kotiinsa harjoitusten päätyttyä. Välillä alueita julistetaan pysyvästi sotilasalueeksi, jolloin ihmiset eivät voi enää palata. Useimmiten nämä sotilas- tai ampuma-alueet annetaan jonkin ajan kuluttua siirtokuntalaisten käyttöön jolloin siirtokunnat laajenevat edelleen. Tänään Abdulin kohdalla kyseessä piti olla lähistöllä tapahtuva, vuorokauden kestävä sotaharjoitus, jonka armeija muutti kodintuhoamiseksi. 
Abdul talon jäänteillä
Abdulin vaimo ja perheen omaisuus
_____
2.12. Abbas saapuu voittajana Länsirannalle historiallisen saavutuksensa jälkeen, toiveenaan yhdistää Fatahin ja Hamasin kannattajat. Kostoiskuna Israel aikoo jäädyttää 77 miljoonaa euroa PA:n (Palestinian Authority) rahoja. Nablusin epäileväinen virkamies oli oikeassa: tapahtuupa YK:ssa mitä tahansa, Palestiinassa asiat eivät tule menemään parempaan suuntaan ainakaan virkakoneiston tasolla. Seison arabiankielisessä anglikaanisessa messussa toista tuntia ymmärtämättä sanaakaan ja mietin, oliko kirkkoreformi sittenkään oikeassa riisuessaan jumalanpalveluksista kaiken spektaakkelin ja visuaalisuuden pois. Yksi suojelevan läsnäolon muodoista on osoittaa solidaarisuutta alati pienenevälle kristitylle väestölle. Nablusin anglikaanien kohdalla pienuus on silmiinpistävää. Pohjoisen Länsirannan 12 EAPPI tarkkailijaa muodostaa seurakunnasta ainakin puolet.
_____
1.12. Alueella ei taida tapahtua mitää ilman kansainvälisen yhteisön reagointia. Yhdysvallat ja Iso-Britannia kiirehtivät saman tien tuomitsemaan Israelin päätöksen rakentaa siirtokuntia. Minulla on vihdoin ensimmäinen päivä kirjoittaa, rakentaa blogia ja pohtia kuluneita viikkoja. Pään sisäinen kaaos alkaa talttua musitiinpanoja selaillessa ja tekstejä jännellessä. Istun talomme kuhmuraisella yläterassilla, aurinko paistaa ja lampaat määkivät. Yanounissa vallitsee täydellinen rauha siitä huolimatta, että viereisen kukkulan päällä sijaitsevan Itamarin siirtomkunnan luomukanafarmilla käy kuhina. Sivusilmällä seuraan, aikovatko siirtokuntalaiset uusia lauantaisia hyökkäyksiään kylään. Osa ryhmästämme seisoo läheisessä Urifin kylässä armeijan, kiviä kanniskelevien siirtokuntalaisten ja palestiinalaisten välissä tarkkailemassa ja tarjoamassa suojelevaa läsnäoloa. Maiseman runollisuuden ja yhtäkkisen väkivallan välinen ristiriita on äärimmäisen hämmentävä.
_____
Tarkkailijana tarkkailijavaltiossa
Gazan konfliti on ohi ja Palestiina on kohonnut samaan asemaan Vatikaanin kanssa YK:n yleiskokouksessa. Tunnelmat ovat ristiriitaiset. Toisaalta ihmiset odottavat, että Abbas voisi voittonsa turvin yhdistää palestiinan hajanaista poliittista kenttää. Toisaalta Länsirannalla pelätään Israelin kiristävän otettaan palestiinan taloudesta ja ihmisten liikkuvuudesta kostoiskuna.
_____
30.11. Herään tarkkailijavaltiosta. Illalla en voinut olla vielä varma, mitä tulee tapahtumaan, vaikka tilanne näytti melko selvältä. Viimeisten viikkojen kouluttautuminen, kentän ymmärtäminen, siivoaminen, arabian kielen kanssa hapuilu ja miehityksen alla olemiseen totuttautuminen vei veronsa, enkä jaksanut odottaa äänestyksen tulosta. Vastaiskuna Palestiinan aseman kohottamiselle israelin pääministeri Benyamin Netanyahu julistaa Israelin aikovan rakentaa 3000 uutta asuntoa siirtokuntiin. Päätös koskettaa myös Yanounia, sillä kylää ympäröivä Itamarin siirtokunta on saanut israelin parlamentilta siunauksen rakentaa 500 uutta asuntoa jo aikaisemmin tänä vuonna. Päätös on murskaava rauhan kannalta, sillä juuri siirtokuntien katsotaan olevan yksi sen suurimmista esteistä. Ainakaan meiltä ei lopu lähitulevaisuudessa työt kesken.
_____
29.11. Vaalipäivä koittaa ja Yanoun on yhtä rauhallinen kuin ennenkin, vaikka suuremmissa Länsirannan kaupungeissa kiehuu. Perjantai on muslimeille lomapäivä, joten toiveikasta juhlatunnelmaa on odotettavissa aamuyön tunneille asti. Hiljaisuudesta huolimatta Yanoun elää jatkuvan uhan alla ja sen historia on traaginen. Vuonna 2002 siirtokuntalaiset alkoivat hyökkäillä kylään lauantai-iltaisin koirilla ja aseilla varustautuneina. Hyökkäyset jatkuivat viikko toisensa jälkeen, kunnes he eräänä lauantaina sanoivat, etteivät halua seuraavalla viikolla nähdä enää ketään kylän asukkaista. Ihmiset pelkäsivät lisää väkivaltaa ja lähtivät Yanounista viereiseen Aqraban kylään. Vuodesta 2003 kansainväliset tarkkailijat ovat tarjonneet Yanounille jatkuvaa suojelevaa läsnäoloa, jonka turvin suurin osa perheistä on muuttanut takaisin. Taloja on ollut tyhjillään sen verran, että tarkkailjat ovat aina saaneet asua tyhjillään olevassa talossa ja omistajaperheen muutettua takaisin kylään, on kylästä löytynyt uusi tyhjä talo. Näin on käynyt myös meille. Edellinen tarkkailjaryhmä on asunut väliaikaisesti kylän opettajan talossa sillä välin, kun uutta kansainvälistä taloa remontoidaan. Vielä muutamaa päivää aikaisemmin, lähtiessämme koulutukseen, emme tienneet tulemmeko asumaan uudessa vai vanhassa talossa. Edellisenä iltana palattuamme Yanouniin selvisi htekessä, että tulemme asumaan uudessa talossa. Vanha talo on tyhjä ja uudessa talossa on sikin sokin kerrostumia viimeisten 10 EAPPI-tarkkailijoiden kylässä olo vuoden ajalta. Päivä kuluu muuttaessa, kinastellessa ja siivotessa. Outoa, kuinka aikuiset ihmiset saavatkaan niin paljon melua aikaiseksi tyhjästä.
_____
28.11. Suomi aikoo äänestää Palestiinan tarkkailijavaltion statuksen puolesta. Huokaan helpotuksesta matkalla taksissa takaisin kenttätöihin. On helpompi aloittaa työt, kun ihmiset eivät suhtaudu sinuun kansallisuutesi vuoksi penseästi. Vaikka työskentelemme pääosin maaseudulla sekä kylissä ja ainoastaan pari päivää viikossa Nablusin kaupungissa, on turha kuvitella, etteivätkö ihmiset olisi hyvinkin perillä siitä, mitä eri valtiot kansainvälisellä areenalla tekevät. Ajattelen suurella empatialla kaikkia saksalaisia, britannialaisia ja australialaisia EAPPI-kollegoita, joiden seuraavat viikot ja kuukaudet saattavat osoittautua hyvinkin takkuisiksi.
_____
27.11. Ihmeellinen suvantopäivä Israel-Palestiina uutisoinnissa. Kansainvälinen media spekuloi lähinnä sillä, mikä maa äänestää YK:ssa tarkkailija valtion statusta vastaan ja mikä jättää äänestämättä. Meillä on luennoitsijana Avner Breaking the Silencesta. Järjestö kerää israelin armeijan sotilaiden lausuntoja ja tunnustuksia palveluajalta ja koettaa näin herättää tietoisuutta siitä, mitä mm. Länsirannalla ja Gazassa palvelleet sotilaat tekevät. Avnerin tarinat ovat hurjaa kuultavaa. Pidätys-, evakuointi- ja sotaharjoituksia siviileillä. Järjettömien käskyjen noudattamista ja ihmisten nöyryyttämistä keskellä yötä. Lapsien pelottelua ja kouluihin hyökkäämisiä. Kertomuksia seuratessa alkaa ymmärtää hyvin nuoria asepalveluksensa päättäneitä israelilaisia, joihin törmää ympäri maailmaa ja joiden matkustamisen päämääränä näyttää usein olevan pään mahdollisimman suuri sekoittaminen ja eskapismi. Olen pohtinut paljon Israelin militarisoitunutta kulttuuria ja miettinyt, onko molempien sukupuolien pakolisella asepalveluksella jotain tekemistä asian kanssa. Israelilaisilla ei ole armeijan koneistosta ulkona olevaa siviiliväestöä, joka lähes kaikissa muissa maailman maissa on naiset. Kysyn asiaa Avnerilta. Hän sanoo, ettei usko molempien sukupuolien pakollisella asevelvollisuudella olevan suoraa yhteyttä militarisoituneeseen kulttuuriin. Hänen mielestään juutalaisten historia on ollut niin kova, että suurin osa ihmisistä on valmis tekemään mitä tahansa, jotta historia ei toistaisi itseään. Tähän on hankala vastata. Kiitän vastauksesta ja olen hiljaa. En pysty enää kysymään, kuinka israelilainen yhteiskunta selviää tulee tulevaisuudessa selviämään siitä, että tekee Palestiinalaisille vuosikymmeniä kestävää hidasta etnistä puhdistusprosessia.
_____
26.11. EU pohtii toimia väkivaltaisten siirtokuntalaisten pääsyn estämistä alueelleen. Siirtokuntia pidetään yhtenä suurimmista rauhan ja kahden valtion syntymisen esteistä. Suurin osa kenttätyöpaikkani ongelmista koskee nimenomaan väkivaltaisia siirtokuntalaisia. Mielestäni hieman vaikea ymmärtää, sillä koululasten ja pelloillaan työskentelevien ihmisten kivittäminen, karjan tappminen tai oliivilehtojen tuhoaminen ei ole oikeutettua edes minkään suuren uskonnollisen ideologian nimissä. Olen ylpeä EU:n aloitteesta. Länsimaiden Lähi-idän politiikkaa on välillä melko tuskastuttavaa seurata alueen herkän historiallis-uskonnollis-poliittisen aseman vuoksi. Etenkin länsimaiden Israel-Palestiina -politiikkaa. Aamumme alkaa luennolla palestiinalaisten teologien vuonna 2009 julkaisemasta Kairos dokumentista, jossa koetetaan teologisten kannanottojen kautta päätyä rauhanomaiseen ratkaisuun ja miehityksen lopettamiseen. Minun on vaikea seurata teologista diskurssia. Paatunut, vielä yliopistosta valmistumaton politiikan tutkija sisälläni huutaa, ettei kirkon tarvitse sotkea lisää uskontoa tähän kriisiin. Alueella ei varmastikaan olisi tällaista tilannetta, elleivät kaikki suuren kirjan uskonnot olisivat syntyneet täällä, mutta ehdoton ihmisyyden ja reaalimaailman rakastaja näkee uskontojen synnyssä paljon poliittisia elementtejä. Miksi muuten kaikki olisivat syntyneet samassa paikassa edellisen uskonnon päälle uusine johtajineen? Hyväksyn uskonnon, mutta sen ja politiikan yhteisestä sopasta ei ole juuri koskaan koitunut mitään hyvää ja alueella ratsastetaan uskonnolla jo aivan tarpeeksi. Eikö mielettömiä auringonlaskuja, runollisuutta ja ihmisen mystistä henkisyyttä voisi pitää irti poliittisista sanomista ja ideologioista.
_____
25.11. YK:n jäsenvaltiot alkavat koota rivejään ja pohtia julkisuudessa mahdollista palestiinan tarkkailjavaltio-jäsenyyttä. Myös Gazasta kuuluu erilaisia uutisia: kalastajat ovat päässet tulitauon jälkeen kalastamaan jopa kuuden meripeninkulman päähän mantereesta. Tämä on enemmän kuin kertaakaan tammikuun 2009 jälkeen, jolloin Israel kiristi merialueiden tarkkailua edellisen Gazan sodan jälkeen. Saamme päivän aikana rautaisannoksen tietoa Israelin kontollijärjestelmästä kahden vanhemman israelilaisen aktivistinaisen muodossa. Toinen edustaa Machsom Wathcia, israelilaisten naisten vapaaehtoispohjalla toimivaa, tarkastuspisteitä monitoroivaa järjestöä. Toinen on monessa mukana ollut rauhanaktivisti, joka tekee kanssamme kierroksen Jerusalemin alati laajenevissa siirtokunnissa. Tarkastuspisteiden tiukkuus on kuulemma höllentynyt viimeisten vuosien kuluessa tai ainakin tarkastusrutiineista on tullut tehokkaampia. Tällä hetkellä esimerkiksi Betlehemin ja Jerusalemin välillä olevasta Checkpoint 300:sta soljuu ihmisiä sisään ja ulos sulavammin kuin aikaisemmin. Myös Gazan merialueilla on tarkkailu höllentynyt, vaikka mantereella on viime päivinä pommitettu rakennuksia maan tasalle. Toisaalta Israelin siirtokuntapolitiikka luo uudenlaisia, paljon pysyvämpiä esteitä palestiinalaisten liikkuvuudelle. (ks. esim. OCHA:n raportti asiasta ) Kontrolli pysyy ja juurtuu yhä syvempään, vaikka sen muodot muuttuvat.
_____
24.11. Tulitauko on pitänyt, mutta alue pysyy otsikoissa. Tällä kertaa on kyse palestiinalaisia yhdistäneen johtajan Yasser Arafatin ruumiista, jonka ryhmä eurooppalaisia tutkijoita ilmoittaa kaivavansa ylös haudasta mahdollisten myrkytysepäilyjen tutkimiseksi. Istumme jälleen Jerusalemissa koulutuksessa. Onneksi ahdistus median lakkaamattoman seuraamisen pakosta seurata on laantunut. Keskitymme ryhmätyön sääntöihin ja tarkkailijatiimeihin. Kehitämme sääntöjä itsellemme kuuden ihmisen kesken ja mietin kontrollia ja itsemääräämisoikeutta. Israel miehittää Länsirantaa. Palestiinalaiset sanovat, että miehityksen pahin piirre on miehityksen siirtyminen pään sisään. Kontrolli siirtyy väkivalloin hallitsevalta hallittujen itsetarkkailuksi. MIksi me kuusi järkevää ja koulutettua länsimaista tarkkailijaa tarvitsemme yhteisiä kontrollin sääntöjä?
_____
23.11. Israel alkaa vetää joukkojaan Gazan rajalta, johon se on sijoittanut massiivisen määrän panssarivaunuja ja miehistöä. Tulitauosta ja vetäytymisestä huolimatta Israelin sotilaat ampuvat nuoren palestiinalaismiehen kuoliaaksi, joka yritti päästä puskurivyöhykkeelle katsomaan viljelmiään. Jälleen kerran on tilanne ja kuva tulevista päivistä epävävarma. Lähdemme aikaisin liikkeelle, sillä meidän pitää ehtiä illaksi Jerusalemiin koulutukseen. Työmme arkirutiineihin kuuluu aamu- ja iltakävely kukkulan rinteellä sijaitsevasta Ylä-Yanounin kylästä laaksossa sijaitsevaan Ala-Yanouniin. Maisemat ja valo ovat henkeä salpaavan kauniita auringon laskiessa ja noustessa. Koen vahvasti ymmärtäväni, miksi arabiasta on kehittynyt runouden ja metaforien kieli. Ymmärän myös, miksi kirjan uskontojen on ollut paljon helpompi syntyä yksi toisensa päälle täällä, kuin esimerkiksi sateisessa pohjolassa. Poeettiset aamukuuden mietteeni keskeyttää havainto pommin muotoisesta esineestä, joka osoittautuu räjähtämättömäksi kyynelkaasupatruunaksi. Katselemme ympärillemme: näköpiirissä on kukkuloita, oliivilehtoja, jokunen pelto, pari taloa ja lauma lampaita. Yanounin kylä on piiritetty joka puolelta melko agressiivisilla siirtokuntalaisilla, mutten kertakaikkiaan ymmärrä, mikä logiikka piilee lampaiden kyynelkaasuttamisessa.
Näköala Ala-Yanounista
                                              Näköala Ala-Yanounista
_____
22.11. Tulitauko on julistettu. Kukaan ei osaa sanoa, tuleeko se pitämään. Kansainvälinen media laatii analyyseja siitä, miten Israel tulee pesemään likapyykkiä hyökkäysen jälkeen. Olemme Nablusissa PA:n (Palestinian Authority) virkamiehen juttusilla. Virkamies kertoo, että on nähnyt meren kerran elämässään, eikä halua samaa tulevaisuutta lapsillensa. Kuulen jälleen kerran numeroita ja kadonneista kaivoista, menetetyistä maista sekä näen karttoja siirtokunnista ja Länsirannan pirstoutumisesta. Meille on turvallisuuskoulutuksessa teroitettu, että tilanne on alueella dynaaminen ja tilanne saattaa muuttua minä hetkenä hyvänsä. Tulitauko on astunut edellisenä yönä voimaan ja niin on uusi puheenaihekin: Palestiinan YK:n tarkkailijavaltio-asema. Virkamiehemme kertoo, että mitä ikinä YK tuleekin päättämään, ei Länsirannalla asiat tule menemään parempaan suuntaan, sillä Palestiinan talous on Israelin käsissä. Mietin, että ainoastaan alati sotaa käyvässä paikassa puheenaiheet voivat muuttua näin kevyesti yhden yön aikana.
_____
21.11. Hillary Clinton saapu kairoon antamaan pontta rauhanneuvotteluille. Päivä on verisin kaikista. Palestiinalaisten uhriluku on viimeisen vuorokauden ajalta 31, joista 21 on siviilejä. Olen Jordanlaaksossa, maaomistusotaistelun sydämessä kun Tel Avivissa räjähtää bussi. Hetken on epäselvää, onko kyseessä itsemurhapommi-isku vai pommi ilman ihmistä. Tilanne on hämmentävä. Istun Abu Sakkarin, nomadin karjan- ja maanomistajan leirissä ja kuuntelen karismaattisen arabin kertomusta tiesuluista, maan menettämisestä ja paimenten ongelmista viedä vuohia laidunmaille siirtokuntalaisten väkivaltaisuuksien ja pidätysten pelossa. Hetkessä kohtaavat hidas tukahduttaminen ja yhtäkkinen raju väkivalta. Abu Sakkar toteaa, että suurin sota käydään todellisuudessa maasta. Vaikka maa menetettäisiin, ei kaikkia palestiinalaisia voida nujertaa. Viimeiset hetket todelliselle rauhalle ovat nyt käsillä, sillä tulevaisuuden miehitetyillä lapsilla ei välttämättä ole mitään halua rauhaan. Illalla julistetaan tulitauko. Konflikti on vaatinut yli 160 ihmisen hengen. Jordanlaaksossa hiljainen maataistelu jatkuu, uusia sukupolvia syntyy miehityksen alle, kumpikin osapuoli on julistanut, ettei ole olemassa Israelia eikä Palestiinaa ilman Jordanlaaksoa. En kykene muodostamaan mitään analyysia tilanteesta.
abu_sakkar                                              Abu Sakkar leirinsä pihalla.
_____
20.11. Aseleponeuvottelut edistyvät, vaikka Hamas jatkaa rakettien ampumista. Olen ensimmäistä päivää kenttätöissä harjoittelemassa observointia ja läsnäoloa edeltävän tarkkailijaryhmän  mukana. Istumme eräässä olohuoneessa Al Quaryutin kylässä pohjoisella länsirannalla keräämässä tietoja nuoren miehen yöllisestä pidätyksestä, kun ilmaa halkoo ilmahälytyssireeni. Konseptini sekoavat täysin hetkeksi. Miksi Israel hyökkää pohjoiseen? Olen tainnut käsittää tilanteen aivan väärin. Sireenit laantuvat ja minareetista kajahtaa: Allahu akbar.., enkä ymmärrä enää mitään. Myöhemmin selviää, että Israel on kytkenyt useita pohjoisia siirtokuntia Jerusalemin ilmahälytysjärjestelmään, joten koko pohjoinen Länsiranta pysyy reaaliaikaisesti mukana tapahtumissa. Kumpikohan on nopeampi: ilmahälytysjärjestelmä vai twitter?
_____
_____
19.11. Maasodan todennäköisyys kasvaa edelleen. Arabiliigan johtajat sekä YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon yrittävät auttaa rauhanneuvotteluissa. Israelissa hurrataan Iron Dome-ilmatorjunnan tehokkuutta ja ex-pääministeri Ariel Sharonin pojan mielestä Israelin on tuhottava Gaza maan tasalle. Istumme koko päivän koulutuksessa, jossa käymme läpi raportointia, kulttuurisensitiivisyttä ja sitä, ettemme ole yksilöitä, vaan EAPPI -tarkkailijoita. Tarkkailijan tulee noudattaa ohjelman käytöskoodia, tarkkailla ja olla näkyvästi läsnä. Tarkkailen kanssatarkkailijoitani, joissa on persoonallisuuksia ja rohkeutta useaan lähtöön ja mietin, mitenköhän yksilöllisyytemme taipuu ohjekoodiin.
_____
18.11. Israel pommittaa Gazassa sijaitsevaa mediataloa ja onnistuu tuhoamaan niin Hamasin televisioyhtiön, kuin britannialaisen Sky newsin toimitukset. Ainakin kahdeksan toimittajaa haavoittuu. Hamas julistaa Israelin haluavan tuhota paikallisen median, jotta se voisi yksin kontrolloida konfliktin uutisointia, tästä huolimatta Twittersota jatkuu kiivaana. Itse fyysinen konflikti on vaatinut 69 palestiinalaisen ja 3 israelilaisen hengen. Metsästän Jerusalemissa falafel-aamiaista, pohdin uhrilukua ja valmistaudun ristiriitaisin tuntein koulutukseen. Tulen seuraavat päivät istumaan sisällä käymässä läpi raportointi- ja turvallisuusohjeita, kun samaan aikaan parinkymmenen kilometrin päässä on sotatila käynnissä, joka vaatisi raportointia ja ymmärtämistä.
_____
17.11. Israel tuhoaa Hamasin päämajan Gazassa, josta vastataan sotatoimiin raketeilla. Jerusalem on jälleen kohteena ja Israelin maaoperaation todennäköisyys kasvaa. Katselen lentokoneesta auringon heijastusta pilvistä ja pohdin ikuista ristiriitaa väkivallan järjettömyyden ja ihmisen nerokkuuden välillä: olemme oppineet lentämään ja siitä huolimatta tapamme alkukantaisella vimmalla toisiamme. Saavun Tel Avivin kentälle, jossa odottelemme loppuja EAPPI-tarkkailijoita eri lennoilta ja rajakuulusteluista sekä vastaamme paikallisen toimittajan kysymykseen siitä, pelottaako meitä matkustaa konfliktialueelle.
_____
16.11. Globaali media julistaa Gazan muutama päivä aikaisemmin alkaneen konfliktin uudenlaiseksi Twitter ja some -sodaksi, Tel Aviviin ja Jerusalemin kupeeseen osuvat raketit eskaloivat kriisiä ja Israel kertoo kutsuneensa 75 000 reserviläistä palvelukseen. Pakkaan Helsingissä kameraa, nauhuria, villakerrastoja, muistiinpanovälineitä, rauhoittelen äitiäni ja luotan Kirkon ulkomaanavulta tulleeseen tietoon, että Tel Avivin kentälle pitäisi voida laskeutua.
Mainokset

2 thoughts on “Tarkkailun aikajana

  1. Päivitysilmoitus: Läsnäoloa vai paikallaoloa | Arjen poikkeustila — kirjoituksia Länsirannalta

  2. Päivitysilmoitus: Ensimmäinen kokonainen viikko takana | Arjen poikkeustila — kirjoituksia Länsirannalta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s